Miss Moon Beam
22Hel/105

SKRÄPPÄYKSET ESILLE

Nyt en ole ihan varma ymmärsinkö ja teinkö haaste-työn oikein. Mutta tehty mikä tehty ja itse tyytyväinen.

TÄÄLLÄ

Kuukauden kisa - Helmikuu 2010

Skräppäys saa näkyä myös kotona. Vaikka harrastus tuottaisikin paljon paperisilppua ja valtaisi säilytystiloja kotona, ei muistojen tarvitse olla vain albumeissa ja kirjahyllyssä. Kuukauden kisassa toteutetaan helmikuussa näkyviä muistoja, esillä olevia ajatuksia ja sisustuselementtejä. Jos et halua toteuttaa tällaista itsellesi ja omaan kotiisii, tee se lahjaksi. Ystävänpäiväksikin vielä ehdit, mutta lahjoja voi (ja kannattaa) antaa muulloinkin. Joitakin rajoituksia ja vaatimuksia kilpailussa on, mutta toteutuksessa on kuitenkin suhteellisen vapaat kädet.

-  työn tulee olla selkeästi näkyville tarkoitettu (esim. kollaasitaulu tms.)
-  työssä tulee käyttää runsaasti valokuvia (suhteessa sen kokoon)
-  työssä tulee olla tekstiä (tarinoita ja ajatuksia) ja otsikoita
-  kokoa (yhteensä) saisi olla enemmän kuin parin perinteisen (12" x 12") arkin verran
-  toteutustapa ja -alusta ovat vapaasti valittavissa
-  työ voi koostua myös osista, sen ei tarvitse olla esim. iso taulu
-  aiherajoituksia ei ole ja työn voi tehdä joko itselle tai lahjaksi

*****

Haaste pyöri mielessä viimeiset 20 päivää, huoh! Pää kupli ajatuksia ja ideoita, mutta kuitenkaan mitään en kelpuuttanut. Kun sitten sain netissä pyöriessäni idean....

[jääkaapin ja pakastimen ovet]

[jääkaappi]

[pakastin]

Yksityiskohtia

[klikkaa kuvia isommiksi]

Siispä skräppäsin jääkaapin ja pakastimen oviin  kalenterille kaverit.

Aiheena: Meidän perhe.

Comments (5) Trackbacks (0)
  1. Kivan näköönen ja hauska idea :)

  2. Hieno idea!!Voikun mäki keksisin jotain!

  3. Tosi hienosti keksitty ja hyvältä näyttää! :) Ihania kuvia!

  4. Hauska valokuvapainotteinen kollaasi. Kivoja valokuvia, vaikkakin muutakin koristelua olisi ollut kiva nähdä, samoin kuin tekstiä, esimerkiksi vaikkapa tarinoita noista valokuvista mitä niissä tapahtuu :)

  5. Ihana! Erityisesti tykkään tuosta pakastimen ovesta. Kyllä nyt kelpaa ovia katsella :)


Leave a comment


No trackbacks yet.